Köket ennen ja nyt

Köket on moderni, uudenaikainen, monipuolinen ja helposti muunneltava kahvila-ravintola, joka toimii Helsingin keskustassa.

Köket aloitti toimintansa Helsingin kauppatorin kukkatorilla vuonna 2007 modernina torikahvilana. Vuonna 2012 Köket siirtyi Helsingin World Design Capital -vuoden kunniaksi toriteltasta urbaaniin konttikahvilaan. Saman vuoden syksyllä Köket avasi ensimmäisen ympärivuotisen kivijalkakahvilansa Aleksanterinkadulle Helsingin keskustaan.

Aleksanterinkatu 16–18:ssa Köket toimi vajaat kaksi vuotta coffee & office -tyyppisenä kahvilana tehden yhteistyötä tiiviisti muun muassa Helsingin yrittäjien, Uusyrityskeskuksen, Taideyliopiston sekä Helsingin yliopiston kanssa. Keväällä 2014 Köket muutti viereiseen Balderin taloon edellisen toimitilan mentyä remonttiin. Marraskuussa Köket avasi pop up -talvikahvilan Helenankadulle ravintola Olon viereen. Samana talvena Köket oli onnistuneesti uudistamassa Tuomaan markkinoita Senaatintorilla loppuvuodesta 2014 yhdessä muiden Torikortteleiden toimijoiden kanssa. Työskentely eri toimijoiden kanssa kuuluu toimenkuvaamme.

Alkuvuodesta 2015 Köket löysi lopullisen kotinsa 1700-luvulla rakennetusta Kiseleffin talosta.

Köketin monipuoliset tilat mahdollistavat juhlien kuin juhlien järjestämisen! Vaikuttava historiallinen miljöö, osaava ja hyväntuulinen henkilökunta yhdistettynä vuosien rautaiseen kokemukseen takaavat onnistuneet juhlat, oli teema mikä tahansa.

Köketin kokit ovat alansa ammattilaisia ja nousevia uusia kykyjä, eikä kokeilevista resepteistä ole pulaa. Tiedämme, mitä klassinen annos tarkoittaa ja ymmärrämme, miksi pullaa on välillä saatava. Voita, kermaa tai mausteita ei säästellä, kun teemme rakkaudella ruokaa. Tajuamme kuitenkin sen, että ruoka on myös ihmisen peruspolttoainetta, emmekä tämän vuoksi suhtaudu siihen liian vakavasti. Olemme huolestuneita maailman epäoikeudenmukaisuudesta: haluamme todella arvostaa ruokaa ja sen tekemistä.

Ostamme mahdollisuuksien mukaan luomua ja suosimme suomalaista. Tykkäämme myös kasvisvoittoisesta meiningistä. Pyrimme välttäämään ruokahävikkiä. Kaiken kaikkiaan Köketissä syödään paljon, hyvin ja monipuolisesti. Ruoka saa naurattaa, ihastuttaa ja innostaa!

Köket keskittyy perinteisen kahvilanpidon ohella edullisen, kokeilevan ja hyvän lounaan tarjoiluun, aamupaloihin ja brunsseihin, sekä tapahtumatuotantoon, kokouspalveluihin ja erilaisiin pop up-tempauksiin. Köket tunnetaankin kokeilevana ja kaupunkia uudistavana kahvilana, josta saa erinomaista asiakaspalvelua ja kaupungin parasta kahvia.

Haluatko postituslistallemme?